Skip Navigation

Orpo: Koko itäraja suljetaan kahdeksi viikoksi

yle.fi Koko itäraja suljetaan kahdeksi viikoksi, turvapaikanhaku lentokentille ja satamiin

Orpon mukaan laillisuusvalvoja pitää päätöstä oikeasuhtaisena nykytilanteessa.

Koko itäraja suljetaan kahdeksi viikoksi, turvapaikanhaku lentokentille ja satamiin

Orpo sanoo, että itäraja suljetaan, eli Raja-Jooseppi suljetaan. Päätös tulee voimaan torstaina 00.00 ja on voimassa 13.12. saakka.

Orpon mukaan laillisuusvalvojan arvio on, että nykyisessä tilanteessa toimi on oikeasuhtainen.

[Sisäministeri] Rantasen mukaan valtioneuvosto päättää rajanylityspaikkojen väliaikaisesta sulkemisesta ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä 30.11.–13.12.2023, eli kahdeksi viikoksi. Turvapaikkaa voi hakea tämän ajan vain satamista ja lentoasemilta.

Pressissä rajavartiolaitos kertoo että ne on saanu tietoa, jonka mukaan riski uhan laajenemisesta ja jatkumisesta on ilmeinen.

Sekä pääministeri että sisäministeri painotti että tulijoiden määrä ei ole merkittävä seikka, vaan tulijoiden välineellistäminen.

Sulkeminen koskee maantieylityksiä, ei koske Vainikkalan rautatieylitystä.

Tilannetta seurataan ja sen perusteella tehdään rajoitusten purkamispäätökset.

e. Rajavartiolaitoksen osastopäällikkö Matti Sarasmaa sanoi ne on saanu uutta tietoa ilmiön potentiaalista. Orpon mukaan turvapaikan hakemista voidaan itärajalla rajoittaa lyhyeksi määräajaksi.

11
11 comments
You've viewed 11 comments.