Skip Navigation

Ministeri Purra: Budjettiehdotukseen joudutaan ottamaan uutta velkaa 10 miljardia euroa – tässä tärkeimmät

yle.fi Ministeri Purra: Budjettiehdotukseen joudutaan ottamaan uutta velkaa 10 miljardia euroa – tässä tärkeimmät

Valtiovarainministeriön sisäiset neuvottelut on saatu päätökseen. Tätä budjettiehdotusta käytetään pohjana ministeriöiden välisissä neuvotteluissa.

Ministeri Purra: Budjettiehdotukseen joudutaan ottamaan uutta velkaa 10 miljardia euroa – tässä tärkeimmät

Tällainen oli budjettiehdotus

  • Valtiovarainministeriön budjettiehdotus on 10,1 miljardia euroa miinuksella. Se tarkoittaa sitä, että Suomi joutuisi ottamaan noin kymmenen miljardia euroa velkaa ensi vuodeksi.
  • Budjettiehdotuksessa kevennettäisiin työn, polttoaineiden ja oluen verotusta. Viinien ja väkevien alkoholijuomien verotusta kiristettäisiin ja nikotiinipussit tuotaisiin verolle.
  • Budjettiehdotuksessa suunnitellaan myös muun muassa pysyvää rahoitusta Ukrainalle vuosittain ja lisää rahaa poliisille ja Puolustusvoimille.
  • Budjettiehdotuksen mukaisesti Suomen säästöt kasvaisivat sitä mukaa kun hallituskausi etenisi. Hallitus aloitti tehtävänsä tänä vuonna ja seuraavat vaalit ovat alustavasti vuonna 2027.
20

You're viewing a single thread.

20 comments
You've viewed 20 comments.